Lähteet
Suomalaisen sukutukimuksen peruslähdesarja 1700-luvun alkupuolelle saakka ovat kirkonkirjat. Niistä ensisijaisena on pidettävä rippikirjoja eli kirkonkirjojen pääkirjoja, sillä niihin henkilöt on merkitty perheittäin ja sukulaisuussuhteet käyvät siten periaatteessa yksiselitteisesti ilmi. Sukututkimuksen metodiin kuuluu, että rippikirjojen tiedot tarkistetaan mahdollisuuksien mukaan kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloista (ns. historiakirjoista). Syntymä-, vihki- ja kuolintietojen oikeellisuuden ja tarkkuuden osalta historiakirjoja on pidettävä rippikirjoja tärkeämpänä lähteenä. Esivanhempien osalta kaikki syntymä-, vihki- ja kuolintiedot on tarkistettu ao. historiakirjasta silloin kun luettelo on olemassa. Mikäli luetteloa ei ole, perustuu tieto rippikirjaan. Likimääräinen syntymävuosi on ilmoitettu silloin, kun käytettävissä ei ole ollut kastettujen luettelon tai rippikirjan ilmoittamaa vuotta, ja ne on laskettu haudattujen luetteloiden kuolinikätietojen perusteella. Kirkonkirjatietoja ei ole varustettu lähdetiedoilla, koska kriittisen lukijan on helppo suorittaa tarkistuksia kyseisen seurakunnan rippikirjoista ja/tai ao. historiakirjasta.
Kun sukujohtoja halutaan viedä kirkonkirja-aikaa eli 1700-luvun alkuvuosikymmeniltä kauemmas menneisyyteen, on ensisijaisena lähteenä käytettävä henkikirjoja. Ne ovat läänintilien verifikaatteihin kuuluvia henkirahaksi kutsutun henkilökohtaisen veron kantoluetteloita. Henkikirja laadittiin vuosittain, mutta eri syistä sarjassa saattaa olla useankin vuoden aukkoja. Kirkonkirjojen yksityiskohtaisiin merkintöihin verrattuna henkikirjat ovat sukututkimuksen näkökulmasta hyvin ylimalkaisia, sillä verotuksellisten tietojen lisäksi niihin kirjattiin ainoastaan henkilöiden nimet sekä vaihtelevasti heidän suhteensa talon isäntään. Vaimojen nimet jätettiin pääsääntöisesti merkitsemättä. Sukututkimuksessa ei ole käytetty lähdetietoja myöskään henkikirjatietojen kohdalla, koska tietyn kylän voi löytää halutun vuoden henkikirjasta suhteellisen helposti Kansallisarkiston julkaisemien hakemistojen avulla.
Tuomiokirjat eli kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat voivat merkittävällä tavalla täydentää henkikirjojen tietoja. Tuomiokirjoja voidaan hyvällä syyllä pitää suomalaisen historiantutkimuksen runsaana aarrearkkuna niin runsaana, että tutkimusta vaivaa pikemminkin runsaudenpula kuin aineiston vähäisyys. Sukututkimuksen kannalta tuomiokirjojen tärkeintä antia ovat sukulaisuussuhteita ilmaisevat tiedot, jotka voivat täydentää ja tarkentaa henkikirjojen tietoja. Sukulaisuussuhteita tulee esille ennen muita perinnönjakoja koskevissa jutuissa, mutta myös monenlaisissa muissa yhteyksissä henkilöiden välisen sukulaisuuden selvittäminen oli tärkeää. Paitsi puhtaasti genealogisessa mielessä tuomiokirjat ovat valtava tietolaari myös henkilöhistorialliselle tutkimukselle kuten monien esi-isien kohdalla voidaan havaita.
Ne Pauli Lappalaisen esivanhemmat, jotka esiintyvät Kuopion, Iisalmen ja Kemin käräjillä, ovat sukututkimuksessa alkuperäisessä kontekstissaan, ts. esi-isä näytetään lukijalle oikeuden edessä ottamassa osaa sen tapahtuman käsittelyyn, joka hänet alunperin käräjille toi. Tuomiokirja-aineiston esittelyssä on pyritty välttämään henkilöiden motiivien analysoimista tai selittelyä, sillä lukija kykenee tuomiokirjan kertoman perusteella yhtä hyvin kuin kirjoittajakin muodostamaan näkemyksen siitä, miksi henkilöt käyttäyivät kuvatulla tavalla (vai käyttäytyivätkö, todistajanlausunnotkin ovat toisinaan ristiriitaisia) ja millaisia ihmisiä he oikeastaan olivat. Koska totuus ei ole sen paremmin kirjoittajan kuin lukijankaan käytettävissä, antaa tuomiokirja-aineisto mahdollisuuden käyttää mielikuvitusta. Tuomiokirjatutkimuksissa käytiin systemaattisesti läpi sekä Kuopion että Iisalmen käräjäkunnan pöytäkirjat vuosilta 16391760 (vuodet 16601673 puuttuvat) ja Kemin käräjäkunnassa vuodet 16261760. – Elvi Lappalaisen esipolvien osalta tuomiokirjatutkimukset ovat toistaiseksi tekemättä-
Yleensä sukututkimuksessa voidaan edetä henkikirjojen avulla vuoteen 1635, jonka jälkeen on käytettävä ns. vanhempaan tilikirjasarjaan eli voudintileihin kuuluvia maakirjoja ja erilaisia veronkantoluetteloita. Voudintilejä ja maakirjoja on pyritty käyttämään mahdollisimman tehokkaasti ja siksi sukututkimuksessa on Pauli Lappalaisen esipolvien osalta painotettu erityisesti savolaisen sukututkimuksen kahta erityislähdettä, vuoden 1664 tarkastusmaakirjaa ja vuoden 1561 verollepanomaakirjaa. Kuopion ja Iisalmen eli Tavinsalmen pitäjän 1600-luvun alun ja 1500-luvun sukututkimus on paljolti myös asutushistoriaa, sillä sukututkimuksen menetelmin saadaan usein harvinaisella tavalla tietoa niistä suvuista ja henkilöistä, jotka ensimmäisinä raivaajina asettuivat aloilleen tälle myöhään asutetulle alueelle.
Arvioitaessa lähdekriittisestä näkökulmasta niitä lähteitä, joiden avulla esipolvilinjoja viedään ajassa taaksepäin, voidaan havaita kolmentasoista aineistoa. Ensimmäisellä tasolla ovat kirkonkirjat, jotka yleensä yksiselitteisesti ilmaisevat henkilöiden välisiä sukulaisuussuhteita. Toisen tason aineistoa ovat henkikirjat, joiden perusteella tutkija joutuu tekemään johtopäätöksiä oleellisesti hatarammin perustein kuin kirkonkirjojen kohdalla. Tilanne on henkikirjojen kohdalla toinen silloin kun niiden tietoja voidaan arvioida, korjata ja täydentää tuomiokirjojen avulla. Lähdekriittisessä mielessä henki- ja tuomiokirjojen yhteiskäyttö voidaan lukea ensimmäisen tason lähdeaineistoksi. Kolmannen tason aineistoa ovat maakirjat ja erilaiset voudintilien veroluettelot, joiden kohdalla tutkija joutuu aineistosta syntyneen kokonaisnäkemyksensä varassa konstruoimaan sukulaisuussuhteita. Toisen ja kolmannen tason lähteet ovat luonteeltaan kumuloituvia: jos tutkija on päätynyt joihinkin polveutumissuhteisiin puhtaasti henkikirjojen avulla, saattaa myöhempi, tuomiokirjoihin perustunut tutkimus korjata ja täydentää tutkimustuloksia. Samalla tavoin toinen voudintilien tutkija saattaa haastaa aikaisemman tutkijan tulokset ja päätyä toisenlaisiin lopputuloksiin. Kysymys on viime kädessä niistä premisseistä, joihin tutkijat johtopäätöksensä nojaavat.
Edellä mainittujen päälähteiden lisäksi sukututkimuksessa on käytetty eräitä muita henkilöhistorian lähdeaineistoja. Elvi ja Pauli Lappalaisella on useita sotamiesesi-isiä, joiden palvelusaikaa koskevia tietoja on selvitetty Kansallisarkiston Militaria-kokoelman ja Ruotsin Sota-arkiston Generalmönsterrullor-kokoelmassa säilytettävien sotilasrullien avulla. Sivustolla julkaistaan myös perukirjoja, koska vain täydellisinä lukija voi saada niistä hyvän käsityksen 1800-luvun talonpoikaistalon irtaimistosta. Perukirjat kertovat omalla tavallaan esivanhempien elämästä. Samoin julkaustaan isojaon (lyhennettyjä) toimitusasiakirjoja, jotka kertovat ehkä enemmän isojaon suorittamisesta ko. jakokunnassa kuin esivanhemmista, mutta niistä on löydettävissä pieniä yksityiskohtia, jotka antavat lisävalaistusta heidän elämäänsä.
Myös jälkipolvitutkimuksessa tärkein lähdesarja ovat kirkonkirjat. Vain kolmen viimeisen vuosikymmenen ajalta on sukututkimuksella käytettävissään Väestörekisterikeskuksen ylläpitämä väestötietojärjestelmä. Elvi ja Pauli Lappalaisen Sukuseura ry on parin viime vuoden aikana harjoittanut lomakekyselyn avulla omaelämäkerrallisen aineiston keruuta, jolla koottua aineistoa käytettiin tämän kirjan jälkipolviluvuissa. Vuoden 2003 alussa jokaiselle Lappalaisten ja Kotilan suvun täysi-ikäiselle jäsenelle ja puolisolle lähetettiin tarkistettavaksi ja täydennettäväksi tuloste niistä tiedoista, jotta heistä on Elvi ja Pauli Lappalaisen Sukuseura ry:n sukutietokannassa. Samalla sukujen jäseniä pyydettiin kirjoittamaan muistelutekstejä sukukirjaa varten. Koska tämä ei tuottanut tulosta, päädyttiin hankkimaan haastatteluilla muisteluita ja tällöin Väinö Kotilan ja Matti Immosen nimet tulivat välittömästi esille. Molemmat tunnetaan suvun piirissä erinomaisesta muististaan ja kertojan lahjoistaan. Haastattelut tehtiin Rovaniemellä kesäheinäkuun vaihteessa 2003.